Petri Suuronen Määrätietoisen ja rakentavan yhteistyön puolesta.

Uusi Suomi - Uutiset

Julkaise syötteitä
Updated: 27 min 24 s sitten

Lepomäki: ”Sote kaatuu”

1 tunti 12 s ago

Kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki arvioi, että hallituksen sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus kaatuu. Hän perää Suomeen sote-vaaleja.

”Kyllä uskon, että se kaatuu. On hyvä pitää mielessä, että ei ole yhtä sotea. Jos eduskunnan suureen saliin päätyy joitain äänestyksiä, se on joka tapauksessa pieni osa tästä. Ensi kaudella joudutaan tekemään paljon töitä. Kannustaisin kaikkia puolueita siihen, että käytäisiin sote-vaalit, Lepomäki sanoi tänään Uudelle Suomelle.

Demarinaiset: ”Häikäilemätön uudistus kyseenalaistaa vahvasti hallituksen moraalin – lainsäädäntö pistetään palvelemaan yksityistä terveysbisnestä”

1 tunti 22 min ago

Oppositiopuolue sdp:n kansanedustaja Tytti Tuppuraisen johtama Demarinaiset höykyttää kovin sanoin hallituksen sote-lakiesitystä leikkaustoiminnasta.

Eero Heinäluoma paljasti ”murheellisen tosiasian”: Enemmistö Suomeen tulijoista ei opi suomea – vastaanottorahan sanktiota ”ei ole käytetty”

1 tunti 49 min ago

Eduskunnan tarkastusvaliokunta on julkaissut yksimielisen mietinnön oleskeluluvan saaneiden kotouttamisesta. Kotouttamistoimet alkavat, kun esimerkiksi Suomeen tullut turvapaikanhakija saa oleskeluluvan.

Valiokunnan mietintö viedään keskusteluun eduskunnan täysistuntoon. Valiokunta esittää toimenpide-ehdotuksia eduskunnalle ja hallitukselle asiasta.

Nyt on päällä poikkeustilanne: Vaikuttaa kaikkeen junaliikenteeseen Suomessa

2 tuntia 59 min ago

”Junaliikenteessä on poikkeustilanne, joka vaikuttaa sekä kauko- että lähiliikenteeseen”, tiedottaa rataliikennekeskus Finrail.

Finrailin mukaan poikkeustilanne johtuu Helsingin ratapihan teknisistä ongelmista, allejäännistä sekä vaihteiden kääntymisongelmista.

”Tilanteen arvioidaan vaikuttavan iltapäivän junaliikenteen toimivuuteen”, Finrail varoittaa.

”Matkustajia pyydetään varautumaan 15–45 minuutin viivästyksiin junaliikenteessä kaikilla rataosuuksilla kovan pakkasen ja pöllyävän lumen vuoksi”, VR tiedotti kello 10:38 tiistaina.

Krp epäilee: Sadoissa Schengen-viisumeissa vilppiä Suomen suurlähetystössä Turkissa

3 tuntia 30 min ago

Keskusrikospoliisi tiedottaa tutkivansa yhdessä Rajavartiolaitoksen kanssa rikoskokonaisuutta, joka koskee epäiltyä laittoman maahantulon järjestämistä ja epäiltyjä virkarikoksia Suomen Ankaran-suurlähetystössä Turkissa. Tutkinta kohdistuu epäiltyihin epäselvyyksiin Schengen-viisumien myöntämisissä.

Järisyttävä keikahdus tulossa Eurooppaan – ”EU-myönteisen sinipunan kuolema”

3 tuntia 42 min ago

Kahden suuren EU-parlamenttiryhmän koalitio EU-parlamentissa on murenemassa, mikäli eurovaaliennusteisiin on uskominen. Asian nostavat esille Suomen Yrittäjien Brysselin-asiantuntija Mira-Maria Kontkanen sekä tutkija Antti Ronkainen.

”Tämä ei voi olla vallankumous, sähköautot eivät vain ilmesty tänne” – Autoliitosta suorat sanat puolueille aamu-tv:ssä

5 tuntia 28 min ago

Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen vaatii realismia puolueiden ilmastopoliittisiin linjauksiin. Sekä Nieminen että Sitran ilmastoratkaisujen projektijohtaja Janne Peljo sanoivat Ylen aamu-tv:ssä tiistaina, että ilmastopolitiikassa pitäisi olla selkeää ja johdonmukaista pitkän linjan politiikkaa.

Sdp:n Kari: HX-hankinnassa lukkiuduttiin lukumäärään – vaatii lisää kertausharjoituksia

21.1.2019 20:26

Eduskunnan puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Mika Kari (sd) toppuuttelee keskustelua Hornet-hävittäjien seuraajakoneiden määrästä. Karin mielestä puolueiden ei kannattaisi vielä lyödä lukkoon mitään lukuja HX-hankinnassa.

Brexit: EU-eroa ei aiota lykätä eikä perua – Theresa May yrittää yhä vanhoilla keinoilla

21.1.2019 19:22

Britannian pääministeri Theresa May yrittää vielä saada brexit-suunnitelmansa taakse sitä vastaan äänestäneet konservatiivit ja Pohjois-Irlannin unionistipuolue DUP:n. May ei lupaa lykätä brexitiä eikä järjestää uutta kansanäänestystä.

May esitteli maanantaina Britannian parlamentille aikeitaan ratkaista lukkiutunut tilanne hallituksen kärsittyä viime tiistaina historiallisen tappion erosopimusäänestyksessä.

Uusi asetus voimaan tänään – Viranomainen varoittaa yleistyvästä ilmiöstä Suomen teillä: ”Kannattaa ottaa jalka heti pois kaasulta”

21.1.2019 18:41

Liikenneturva muistuttaa, että tänään on astunut voimaan uusi asetus, joka kasvattaa ajoneuvoyhdistelmän maksimipituutta.

Suomi sallii yli 30-metriset rekat tieliikenteessä Euroopan maista ensimmäisenä. Tänään maanantaina voimaan astunut asetus kasvattaa ajoneuvoyhdistelmän maksimipituuden 34,5 metriin, kun se tähän saakka on ollut 25,25 metriä.

”Havahduin: Mitä me olemme täällä tekemässä?” – Maria Lohelan sote-avautuminen leviää

21.1.2019 16:30

Kansanedustaja Maria Lohela perusteli hallituspuolue Sinisten jättämistä ja Liike Nytiin siirtymistä ennen kaikkea epäilyksillään sote-uudistuksen toteuttamista kohtaan. Lohelan tämänpäiväinen ilmoitus sotea vastaan äänestämisestä saa hehkutusta oppositiopuolueiden poliitikoilta ja Helsingin kaupungin johdolta.

Näkökulma: Nyt nähtiin Hjallis Harkimon yllätys, joka voi kaataa koko soten

21.1.2019 14:33

Juha Sipilän (kesk) hallituksen tärkeimmäksi nimetty hanke, sote-uudistus, horjahti entistä pahemmin, kun hallituspuolue sinisistä Liike Nytin eduskuntaryhmään loikannut Maria Lohela siirtyi uudistuksen vastustajien puolelle.

Lohela vaihtoi eduskuntaryhmää Harry Hjallis Harkimon otettua häneen yhteyttä. Siirtymä oli siis vahvasti Harkimon rakentama yllätys.

Sdp: Sanna Marin jatkaa Antti Rinteen sijaisena

21.1.2019 14:24

Sdp:n ensimmäinen varapuheenjohtaja Sanna Marin jatkaa puheenjohtaja Antti Rinteen sijaisena Rinteen pitkittyvän sairausloman aikana, kertoo sdp:n kolmas varapuheenjohtaja Ville Skinnari Uudelle Suomelle.

Skinnarin mukaan puoluejohto ei tee uutta päätöstä Rinteen sijaistamisesta. Marin on tuurannut Rinnettä jo tammikuun aikana muun muassa kahdessa vaalitentissä.

Näkökulma: Nyt on sdp:llä kova paikka – Antti Rinteen terveydentila vaikuttaa jo pääministerikisaan

21.1.2019 13:42

Suurin oppositiopuolue ja gallupjohtaja sdp on nyt kovassa paikassa, kun puheenjohtaja Antti Rinne ilmoitti tänään sairauslomansa venymisestä. Rinne on poissa pelistä ainakin helmikuun lopulle.

Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä toteaakin, että sdp:n tilanne on nyt hyvin vaikea. Eduskuntavaalien kampanjointi on erittäin puoluejohtajavetoista. Jos Rinne palaa helmikuun lopulla puheenjohtajaksi, niin kuin tämän hetken aikomus on, vaaleihin on aikaa enää 1,5 kuukautta.

Tässä on Hjallis Harkimon jättiyllätys: Kansanedustaja Lohela Liike Nytiin

21.1.2019 13:19

Kansanedustaja Maria Lohela (sin) siirtyy Liike Nytin eduskuntaryhmään. Asiasta kerrotiin hetki sitten Liike Nytin tiedotustilaisuudessa.

Kanava: Ensi kertaa tutkimus sinisistä – ”Homogeenistä suomalaisuutta vaalivat äänestäjät jäivät perussuomalaisiin”

21.1.2019 11:54

Valtiotieteiden tohtorit, e2 Tutkimuksen tutkijat Ville Pitkänen ja Jussi Westinen kirjoittavat Kanava-lehdessä kyselytutkimuksesta, joka mahdollistaa Sinisen tulevaisuuden kannattajien analysoinnin ensimmäistä kertaa.

Samaan konserniin Kanavan kanssa kuuluva Suomen Kuvalehti on julkaissut Pitkäsen ja Westisen esseen kokonaisuudessaan.

Puolustusvoimain komentajan vaihto kesken hävittäjähankkeen: ”Ei ole komentajasta kiinni”

21.1.2019 11:38

Eduskunnan puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja Mika Kari (sd) ei ole huolestunut HX-hankkeen eli Suomen hävittäjähankintojen tilanteesta, vaikka tänään kävi ilmi, että Puolustusvoimain komentaja vaihtuu.

Nykyinen komentaja Jarmo Lindberg kertoi maanpuolustuskurssin avajaisissa Ylen mukaan, ettei hae jatkokautta ensi kesän jälkeen. Lindbergin viisivuotinen kausi päättyy elokuun alussa.

Kokoomuslainen hämmästyi: ”Onko tämän takana demarien haaveilema sdp:n, vasemmistoliiton ja vihreiden hallitus?”

21.1.2019 08:30

Eduskunnan puolustusvaliokunnassa istuva kokoomuslainen kansanedustaja Timo Heinonen ihmettelee suurimman oppositiopuolueen sdp:n linjaa koskien HX-hanketta eli hävittäjähankintoja.

Asia nousi esiin Ylen kyselyssä, jossa sdp, vasemmistoliitto, vihreät ja perussuomalaiset linjaavat, että Suomeen voi olla järkevää hankkia vähemmän uusia hävittäjiä kuin aiotut 64 kappaletta.

Heinonen toivoi sdp:n puheenjohtajan Antti Rinteen kannanottoa asiaan jo viikonloppuna tiedotteessaan. Rinne on parhaillaan sairauslomalla. Blogissaan Heinonen pohtii:

Sdp-johtaja hämmästyi Petteri Orpon käytöksestä: ”Naureskeli pilkallisesti julkisuudessa”

21.1.2019 07:56

Suurimman oppositiopuolueen sdp:n toinen varapuheenjohtaja Maarit Feldt-Ranta kritisoi blogissaan hallituspuolue kokoomuksen puheenjohtajan Petteri Orpon käytöstä.

Kaisa Mäkäräisen sihti pahasti hukassa

21.1.2019 05:18

Kaisa Mäkäräinen oli ampumahiihdon maailmancupissa joulukuussa loistovireessä. Tammikuussa hänen ammuntansa on tökkinyt kuitenkin pahemman kerran ja tulostaso on ollut Mäkäräisen tasoon nähden todella heikkoa.

Sunnuntaina Mäkäräinen oli yhteislähtökisassa Ruhpoldingissa 27:s. Hänen ammuntansa tökki jälleen pahasti. Kuusi ohilaukausta kertovat Kaisan ammuntavireestä karua kieltään.

Sivu 1 | 2 | 3 | 4 | 5 »

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset