Petri Suuronen Määrätietoisen ja rakentavan yhteistyön puolesta.

Yritysten etu on kaikkien etu

Monesti keskusteluissa ja kannanotoissa luodaan kärjistyksiä ja vastakkainasetteluita yksityisen ja julkisen sektorin tai työnantajien ja työntekijöiden välille. Totuus on kuitenkin se, että kaikki ovat toisistaan riippuvaisia. Työpaikkoja ei ole ilman yrityksiä, eivätkä yritykset voi toimia ilman työntekijöitä. Yksityinen sektori ei voi toimia ilman toimivaa yhteiskuntaa, eli julkista sektoria. Yhteiskunta puolestaan ei voi toimia ilman yritysten tuomaa rahoitusta.

Järjestelmää liikkeellä pitävä voima on kuitenkin elinvoimainen yksityinen sektori. Vaurautta syntyy kansantalouteen yksityisen sektorin yritysten tuottamien tuotteiden ja palveluiden lisäarvon kautta. Yksinkertaistettuna yritykset ja niiden työntekijät maksavat veroja, jolla rahoitetaan julkisen sektorin toiminta ja palkanmaksu. Näitä varoja käytetään puolestaan sekä julkisten että yksityisten toimijoiden tuotteiden ja palveluiden ostamiseen ja osa niistä palautuu valtiolle veroina.

Koska hyvinvoinnin kasvu kuitenkin lähtee yrityksistä, ei niiden toimintaa tulisi häiritä enempää kuin on tarpeen. Yksi tällainen haitallinen, yritysten kasvua ja innovointia estävä tekijä on Suomessa käytettävä ennakkoverojärjestelmä, jossa yritykset maksavat veroa etukäteen tulevan tilikauden arvioidun tuloksen perusteella.

Verottaja haluaa siis osille piirakasta jo ennen sen leipomista. Mitä, jos kaapissa ei satukaan olemaan piirakoita esimerkiksi kysynnän yllättävän, mutta väliaikaisen laskun vuoksi? Äärimmäisessä tapauksessa menestyvä yritys voi kaatua verottajan aiheuttamiin maksuvalmiusongelmiin. Ahneella on paskainen loppu, sanoo vanha kansa. Verotuloja yrityksestä ei saada tulevaisuudessakaan, mutta mahdollisesti saadaan uusia työttömiä jakamaan julkisen sektorin piirakkaa.

Olen toiminut reilut neljä vuotta yrittäjänä Virossa, ja jos täällä jokin asia on hyvin, on se verotus, joka ei tunnu rangaistukselta, vaan veroja maksaa mielellään. Henkilötasollakin tasavero pienituloisten verovapaudella on kannustava, mutta erityisen onnistuneena pidän yritysten verotusta.

Virossa yhteisövero on sama 20 % kuin Suomessakin, mutta veroja maksetaan vasta, kun yritys maksaa rahaa ulos yhtiöstä osinkoina. Näin yritys voi käyttää voittojaan liiketoiminnan kehittämiseen, investointeihin, innovointiin ja työllistämiseen. Veromalli on erinomaisen kauaskatseinen sijoitus tulevaisuuteen, sillä liiketoiminnan kehittymisen myötä valtion yrityksiltä saamat verotulot nousevat tulevaisuudessa. Välillisesti valtio hyötyy, kun yritykset rekrytoivat henkilöstöä uusiksi veronmaksajiksi ja pois kortistosta rasittamasta julkista sektoria.

Suomen työllisyys on pitkälti pk-yritysten varassa, ne työllistävät 66 % yksityisen sektorin työntekijöistä. Koska yhteiskunnan rahoituksen ja toiminnan lähtökohta on hyvin toimiva ja menestyvä yksityinen sektori, tulee verotusta järkeistää yritystoimintaa ja erityisesti pk-yrityksiä tukevaksi.

Samalla tulee lopettaa tarpeeton vastakkainasettelu ja huomioida se tosiasia, että kaikki yhteiskunnan jäsenet ovat samassa veneessä. Lahtariajattelu on jäänyt kauas viime vuosisadalle ja rationaalinen yrittäjä ymmärtää, että tyytyväinen työntekijä luo menestystä yritykselle ja sitä kautta hyvinvointia yhteiskuntaan. Vastaavasti yritysten verokohtelussa tulee ymmärtää se, että siiman antaminen yritykselle tulee pitkällä aikavälillä näkymään kasvaneena verokertymänä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Samuli Karjalainen

Yksityiset ovat monesti julkisten alihankkijoita. Vasurit ovat olleet monta kertaa vallassa ja antaneet omat taskunsa täyttyessä tämän piirin pyöriä. Ongelma on materialistisessa itsekeskeisessä kulttuurissa ja valvonnan puutteessa.

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

Eiköhän vain useimmat pienyritykset ole isompien alihankkijoita. Poikkeuksen tekee hoiva-ala, jossa päävastuullinen on kunta ja sitä kautta voidaan kuvitella, että hoiva-alan pienyritykset ovat julkisen puolen alihankkijoita, vaikka suoraa alihankintasuhdetta ei ole olemassa. Sen sijaan hoiva-alallakin pinet yritykjset voivat olla aliohankkijasuhteessa suuryritykseen, joka tarvitsee poissa-olojen ja kiireaikojen tasaajia.

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

Yritysten etu ei ole yksioikoisesti kaikkien etu. Ehdollisesti se on sitä. Kun yritys pärjää, sillä on vara ja mahdollisuus maksaa parempia palkkoja, mutta ei pakkoa. Menestyvät yritykset luovat edellytyksiä lisähyvinvoinnille, mutta mitä se tarkoittaa, siitä pitää olla ensin joku näkemys.

Käytännössä hyvinvoinnin lisää on saatu jakoon ammattiyhdistysliikkeen avulla. Se on neuvotellut työehdoista ja palkkojen korotuksista. Kysymys on jakovarasta eli siitä, että yritysten tuloksesta leikataan yhdessä sovittu osuus palkkojen korotuksiin.

Jakovaraa voidaan ja on myös käytetty eläkkeiden tason nostoon, vuosilomien pidennyksiin sairaus- ja tapaturmakorvauksiin koulutukseen jne. Itsestään selviä nämä asiat eivät ole. Ensimmäinen ehto on, että työntekijäpuoli tietää, mihin jakovaraa käytetään ja jakovaraa eli yritysten menestystä pitää olla, muuten ei ole mistä jakaa.

Hyvä on huomata sekin, etteivät palkkojen korotukset ole yrityksillä pelkkä menoerä. Ne kasvattavat ostovoimaa ja luovat kulutuskysyntää. Yrityksillä pitää olla markkinat. Eivät ne voi toimia jos kysyntää ei ole. Autonvalmistaja Ford, vaikka pihi olikin, ymmärsi tämän ja otti tavoitteekseen, että jokaisen työntekijän pitää palkkatuloillaan pystyä auto ostamaan ja yllä pitämään.

Käyttäjän hexu980 kuva
Heikki Aukee

Lyhyeen loppuu Amerikassa sellaisten autojen myynti, joita ajaessa ratti jää käteen. Suomessakaan ei kauaa toimi sellainen ravintola, missä asiakkaat heittävät veivinsä ruokalautasensa ääressä.

Se ei riitä, että sanotaan osakeyhtiön olevan voitontavoitteluun tarkoitettu. Tuntuu fokus olevan hukassa tässä vanhustenhoidon yksityistämisessä. Voitontavoittelu ei anna oikeutta mihin tahansa.

Tässä nykymallissa yritykset eivät kilpaile toisiaan vastaan laadulla, vaan niiden annetaan monopolisoida tietty palvelu itselleen voittamalla kilpailutus.

Kilpailutusosaamisella ei pitäisi tarkoittaa vain kilpailuttamisen teknistä hallintaa. Edes se, että kunta/maakunta määrittelee kilpailutuksen ehdot, ei toimi.

Vain sellainen yksityistämismalli toimii, missä on jatkuva kilpailutilanne olemassa asiakkaista yritysten välillä!

Toimituksen poiminnat